tiistaina, heinäkuuta 19

Loppuliut

Harri ja Visa-Matti ilmoittuvat 35 km ja loppuliussa ja korkeus riittää. Ilkka on matkalla kohti kolmatta käännepistettä ja Tero kohti toista käännepistettä. Antti ilmoitti juuri 10 minuuttia maaliin ja loppuliussa.

Jouko ilmoitti kääntyneensä etelässä eli matkaa kotiin apukäännepisteen kautta liene noin 40 km
Jouko loppuliussa klo 16:11 Tero jäi ukkosen taakse ja koittaa lillutella siellä, ellei muuta niin moottorilla kotiin. Kentällä möyryää ukkonen klo 16:30 -> Katsotaan koska Terolle löytyy sloti. Tero odottelee tuossa 23 km päässä.


Kuvaa kentältä itään. Ukkonen Levicestä pohjoiseen

Live seuranta

20M luokan koneilla on tänään seurantalaitteet. Viive lienee vain 3 minuutin luokkaa
Osoite seurantasivuun on osoitteessa:  http://glider.tracking.lt/

Näyttää tehtävä olevan hiukan väärin pohjalla. Ainakin käännepisteiden alueen ovat todennäköisesti liian pienet karttapohjassa.

Kaikki matkalla

Kaikki ovat reitillä. Kovin hiljaista on radiotaajuuksilla eli kaippa siellä jonkinmoista keliä on. Ilma on tosi painostavaa kentällä ja lämmintä riittää.

Ensimmäinen tunnukseton putki lähti liikkeelle etelään päin.

Hankalaa on

Kovin matalalla koneet pysyvät. Antti ilmoitteli että kaupungin päällä 100 m hinauskorkeuden yläpuolella edelleen. Harri ja Visa-Matti ei vät ole vielä siirtyneet edes pulinajaksolle. Ilmeisesti taistelevat sen verran matalalla. Vakion hinaukset käynnissä edelleen.

PW5 ja kerholuokan koneita räpsahtelee koko ajan. Selkeää kumulusta ei kentän ympärillä näy. Ei ole vaikeaa kuvitella että illalla on ukkosta kuten ennustettukin.

13:25
Kaikki ilmassa olevat suomalaiset ovat siirtyneet pulinalle eli ovat päässeet sen verran ylöspäin. Vakiota hinataan edelleen.

13:50
Keli näyttää paranevan hiukan. Kerholuokan koneet pääsivät noin 800..900 metriin ennen starttia.

Lähdöt

Oikaan sivupalkkiin ilmestyy aikanaan lähtölinjojen aukeamiset ja suomalaispilottien lähtöajat. Hinauksia siirrettiin 15 min eli uusi hinauste nkäynnistyminen 12:15 (LT) eli vartin päästä.

Kilpailun johtaja varmisti juuri että hinaukset todella alkavat 12:15. Nähtäväksi jää, ehtiikö lähtölinjat aueta ennen sään heikkenemistä. PW5 ja 20M luokilla pieni etu kun ovat hinauksissa edessä.

13:00
Pientä hässäkkää hinauksissa. PW5 ja kerholuokkaa hinattiin ja 20M koneet pysyi paikallaan. Hämminkiä taisi eniten aiheuttaa tietämättömyys. Syykin selvisi. Heikko keli jossa PW5:t olivat yhdessää keossa kerholuokan kanssa ja muutamia koneita räpsähtelikin. Nyt kuitenkin ihnaukset alkoivat 20M ja vakionkin suhteen.
20M hinaukset alkoi 3 varttia myöhässä

Päivän tehtävät

II koneen kokoonpano aamulla
Kaikki luokat saivat 1h30min AAT tehtävän. Sää näyttää varsin kinkkiseltä suoraan sanoen. Hinauksia aikaistettiin siten että ne alkavat klo 12:00. Lähtöajat löytyvät nyt oikeasta sivupalkista.

KA:lla sijoitus nousi kun SA joutui päräyttämään juuri ennen maalia Nitran päällä.

Hinauskoneita on aika lailla laidasta laitaan perinteiseen tapaan. Puhaltimistä suihkuturbiinikoneisiin
Kertokoot rekkari kaiken.

2. kilpailupäivä

Toisen kilpailupäivän aamu valkenee hiukan pilvisenä. Aurinko kuitenkin paistaa yläpilvien välistä. Illalla ja yöllä paukkui ukkonen ja vettäkin saatiin jonkin verran. Ennuste tälle päivälle ei ollut kovin lupaava huomisesta puhumattakaan. No, totuus on tuolla ulkona, katsotaan kuinka päivän kanssa käy.

Tulosten saaminen viipyi kovin eilen illalla. Ongelmia oli sekä paikallisesti että Soaringspotilla jolla palvelimet menivät tukkoon.  Nyt aamulla sen sijaan näyttää pääsevän katsomaan, mitenkäs sitä eilinen päivä oikeasti meni sijoitusten suhteen.

Kotia eilen tulivat Harri ja Visa-Matti kaksipaikkaisella sekä Antti kerholuokassa. Maastosta haettiin Ilkka ja Jouko, Tero päräytti. Eilinen päivä tietenkin devalvoitui pisteiden suhteen kaikissa luokissa ja kovin suuria piste eroja ei päässyt syntymään joten mitään ei ole vielä menetetty. Harri ja Visa-Matti ovat hyvässä asemassa kuudentena ja Antti yhdeksäntenä ja Tero 13. Lähes olemattomilla piste-eroilla kärkeen myös Ilkka ja Jouko ovat hyvin kisassa mukana.

Antin "lisäsiivet" :)