maanantaina, heinäkuuta 18

Selvittelyt

Pilottien selvitysten mukaan päivä ei todellakaan ollut helppo. Mitä myöhäisempi lähtö, sitä selvemmin luvassa oli maastolasku. Antin keskinopeus oli noin 53 joka oikeuttanee 7-8 sijaan. Harrin ja Visa-Matin sijoitus on siinä 50 pistettä kolmennasta sijasta. Antin kanssa loppuliussa tuli vakion koneita ja näin ollen myös vakiolle saadaan kilpailupäivä.

Pari seuraavaa päivää ei oikein näytä hyvältä kelin suhteen. Ainakin keskiviikoksi on luvattu vahvaa sadetta, huomisen lämpimän rintaman vaikutus on vielä hiukan auki ennusteiden ja säämiesten mukaan.

Kaikkia tuloksia ei tässä vaiheessa vielä ole mutta ihan kohtuullinen aloitus suomen joukkueelta. Kaikki on vielä auki ja 11 mahdollista kilpailupäivää jäljellä.

toivotaan että tulevina päivinä netti toimii paremmin. Tänään on ollut koko päivän WLAN poikki. Päivitykset ovat tapahtuneet erinäisten 3G yhteyksien kautta minimi datasiirrolla.

Nitra hiljenee tältä erää ja siirtyy illallisen ääreen.

Loppuliut

KA ilmoitti jo että on loppuliussa 30 km päässä. Muutamia putkia on myös lähtenyt, ainakin yksi ison koneen putki eli kaksipaikkaisputki.

Ilkka (CX) ilmoitti olevansa maastossa. Laskuaika 15:55 ja koordinaatit 47 ast 54.187N 18 ast 31.281E Avustajat ovat matkalla. GX ainakin on samassa pellossa.

Ilkan maastolaskupaikka Google mapsilla: http://maps.google.fi/maps?q=47+54.187N+18+31.281E&hl=fi&sll=62.593341,27.575684&sspn=12.40336,39.506836&t=h&z=16

Jouko (II) ilmoitti menevänsä peltoon ja Tero (LK) joutui päräyttämään. Antti sen sijaan taisteli 30 km:n päässä ja tulee juuri nyt maaliin kuuden muun koneen kanssa (17:12)

Joukon maastolaskupaikka Google mapsilla: http://maps.google.fi/maps?q=48+16.539N+18+34.890E&hl=fi&t=h&z=16&lci=com.panoramio.all,com.google.webcams
Laskuaika 17:25

Hinaukset alkaa

Keli klo 13:30 luoteeseen
Hinaukset alkaa klo 12:30 eli tuossa 10 minuutin kuluttua. Kaikki koneet on inattu noin 40-45 minuutissa


Kaikilla luokilla on tehtävä siis 2 h AAT. Pilvilautta meni ohi ja aurinko paistaa Nitrassa nyt lähes kirkkaalta taivaalta.  KA (Harri ja Visa-Matti) raportoi juuri 1200 m pilvipohjat noin 2 m/s keskinostolla. Myös AKI (Antti) totesi että nostot on ennustettua paremmat.


Etelään ennuste lupaa kuivaa termiikkiä. Kaikilla luokilla yksi käännepiste vie eteläänkin. Tuulen odotetaan kääntyvän päivän mittaan ja sen takia laskuun tullaan radalle 15 kun hinaukset olivat radalta 33.


Nettiyhteys näyttää pätkivän kovin tänään ensimmäisenä kilpailupäivänä. Antti ja Joukokin jo harkitsevat lähtöä (14:17)


Kaikki pilotit reitillä. Antti lähti ajamaan takaa 15 km päässä olevaa joukkoa. Jouko ei ollut ihan vielä kuitenkaan lähtöasemissa tuolloin.
(14:37)


Ilkka ilmoitteli olevansa matalissa eikä hyvältä kuulemma näytä. etelässä on noussut pilvilautta ja se nousee Nitraa kohti. (15:30)


KA käänsi juuri toiseksi viimeisen käännepisteen ja AKI ja LK käänsi kakkosen Ilkka.
Ilkka huuteli että alta meni jo yksi peltoon. Ilmeisesti Ilkka on toisella käännepisteellä.

Lähtölinjat ja lähdöt
20m: 13:15 .... KA: 13:51
Vakio: 13:47 .... CX: 14:37 .... LK: 14:27
Kerho: 13:55.... II: 14:37 .... AKI: 14:20

Briefing ja tehtävät

Briefingiä siirrettiin klo 11 paikallista aikaa. 10:30 kutsuttiin joukkueenjohtajat palaveriin. Mitähän kilpailun johto on tällä kertaa keksinyt.

Reply: Maaliympyrän minimikorkeus on sitten 200 m ja penaltyä tulee 1piste/m alituksesta joka päivä. IGC bureau hyväksyi tämän muutoksen.

Tänään se sitten alkaa

Maanantai, 18.7.2011. 1. kilpailupäivä.

Euroopan parhaat purjelentopilotit ovat kokoontuneet mittelöimään euroopan mestaruudesta Slovakian Nitraan. Seuraavan vajaan kahden viikon aikana selviää neljän eri luokan euroopan mestarit. Kolmessa luokassa on myös suomalaisia pilotteja.

Näyttää "yläkertakin" huomaavan että on ensimmäinen kilpailupäivä. Lännessä ja luoteessa näkyy varsin vahva ja tumma pilvikerros. Ennusteetkaan ei kovin ihmeellistä keliä lupaa mutta gridaus alkaa kuitenkin normaalisti ja aamutoimet koneilla ovat jo kovassa vauhdissa. Varsin kova pohjoisen puolelta käyvä tuuli myllertää jo kahdeksalta kentällä. Nitraan ennustetaan 1000-1300 m MSL ja reilu 1 m/s nostoja Pohjoiseen mentääessä hiukan korkeampaa.

Antin uusi kilpailutunnus on sitten AKI eli "I" -kirjain lisättynä. Muiden suomalaisten kilpailutunnukset pysyvät nykyisinä.

Ensimmäinen briefing klo 10:00 LT eli klo 11:00 suomen aikaan. Tehtävät löytyvät aikanaan Soaringspotista jonka linkki löytyy oikealta linkkilistasta.