lauantaina, heinäkuuta 30

Tulokset

Euroopan mestarit

Ilohan tällaisia tuloksia on laittaa esille. erinomaisen suorituksen teki myös Antti kerholuokassa. Muutama piste enemmän niin Antti olisi kolkutellut ihan mitalisijoja. Antin sanoja lainatakseni, hyvin pysyi "isojen poikien" kyydissä eli kaikki mahdollisuudet on mitaleille. Kone toimi, kuntoa riitti ja taktiikkataitoa. Nyt jäi viimeisen päivän isku tekemättä kun odotettua lentopäivää ei tullutkaan.
Euroopan mestarit 2011

Joukon pistesaldoa verotti kaksi maatolaskua. Myös Ilkan ja Teron sijoitukset jäivät vaatimattomiksi maastolaskujen ja muutaman taktisen virheen vuoksi.

Kokonaisuuten kuitenkin vahva suoritus suomen joukkueelta ja EM kultaa muistellen mennään eteenpäin. Toivotaan että Liettuasta tulee tälle vuodelle lisää arvomitaleita. Kaikki edellytykset ovat olemassa.
Kilpailut ovat tältä osin ohi ja tämä blogi alkaa hiljentyä. Siirrytään seuraamaan seuraavia kisoja Liettuaan.

Ohessa viralliset tulokset vielä niistä luokista kuin suomalaisia oli mukana:
20 M kaksipaikkaiset

FAI European Gliding Championships 2011
Nitra, 17.07.2011 - 30.07.2011
20m Multi-Seat class - Overall results
#CNPilotCountryGliderTotal
1.KAHarri Hirvola - Visa Matti LeinikkiFINArcus1440
2.OMDmitriy Timoshenko - Ilya ErshovRUSDuo Discus1391
3.TViktoras Kukcikaitis - Marius PluscauskasLTULAK 121350
4.DLMichal Lešinger - Daneš GrulaCZEDuo Discus1332
5.V8Michal Lewczuk - Piotr PawlowskiPOLArcus1290
6.SPBart Berendsen - Patrick van Breemen-SchneiderNLDArcus1274
7.3ABVittorio Squarciafico - Luciano AvanziniITAArcus1256
8.AMAlberto Sironi - Michele ChiarelliITAArcus1253
9.DDPavel Loužecký - Lubor ZelenýCZEDuo Discus1244
10.DUOTomáš Bobok - Jozef ŠnircSVKDuo Discus1188
11.ARCChristof Geissler - Christoph WannenmacherDEUArcus1155
12.RITijl Schmelzer - Bert Schmelzer Sen.BELDuo Discus1013
13.DXMaroš Divok - Ján DivokSVKDuo Discus981
14.DQEdi Inaebnit - Christian WaltherCHEDuo Discus938
15.SAPoul Kim Larsen - Karsten RosendalDNKDuo Discus813
16.YASigi Baumgartl - Brigitte BrueningDEUArcus774

Kerholuokka

FAI European Gliding Championships 2011
Nitra, 17.07.2011 - 30.07.2011
Club class - Overall results after 4
#CNPilotCountryGliderTotal
1.IFMracek RomanCZEStd. Cirrus1495
2.MFKožár JozefSVKLS 1F1446
3.BIKrok TomaszPOLJantar Std.3 Brawo1400
4.YLang ChristianDEUStd. Libelle1384
5.MSSchupfer MarioAUTASW 151282
6.2BKuijpers TimNLDStd. Cirrus1253
7.GDPinni VittorioITAJantar Std.31233
8.OXCink MiloslavCZECirrus 751212
8.BZZdun MikolajPOLJantar Std.3 Brawo1212
10.IPFŽorž BorisSVNStd. Cirrus1208
11.AKIKoskiniemi AnttiFINStd. Cirrus1195
12.7Hovestadt ArndtDEUStd. Libelle1194
13.723Darroze OlivierFRAStd. Libelle1187
14.HSde Dreu RenéNLDLS 1F1160
15.740Seretti MarcFRAStd. Libelle1159
16.AMIBenedikovic KarolSVKStd. Cirrus1133
17.G7Carlin PerSWELS 1F1122
17.74Hiemstra FrankNLDStd. Cirrus B/15m1122
19.CBCvitanich FelipeDNKASW 20/15m1112
20.MCHuybreckx TimBELDiscus B1099
21.669Meyer JonathanGBRStd. Libelle1064
22.2TJagiello JanAUTJantar Std.2978
23.1ADanz WernerCHEASW 19950
24.HIFrederiksen Poul MolgaardDNKASW 15921
25.FJurkstas KestutisLTUJantar Std.3911
26.41Fergnani NicolaITALS 1F905
27.ISSpruyt DaanBELGlasflügel 304/15m884
28.ARIBereczky FerencHUNJantar Std.3867
29.CIRasimavicius VytautasLTUJantar Std.3843
30.A8Tribe AllanGBRLS 4786
31.TWSzegeny PeterHUNLS 1F785
32.IIRuotsalainen JoukoFINASW 24B769
33.EOOttosson ErikSWELS 3554


Vakio

FAI European Gliding Championships 2011
Nitra, 17.07.2011 - 30.07.2011
Standard class - Overall results after 4
#CNPilotCountryGliderTotal
1.VKawa SebastianPOLDiscus 2A1466
2.BPFranz PochDEUDiscus 2B1386
3.AKKiessling MarioDEUDiscus 2A1382
4.EIInnocent BaptisteFRADiscus 2C/15m1273
5.SIKubovcík ViliamSVKLS 8/15m1269
6.LOTDuda LeszekPOLLS 8/15m1262
7.HBLiaugaudas DariusLTULS 8/15m1191
8.GDIRass MichaelAUTDiscus 2A1185
9.DIJesenský BranislavSVKDiscus 2B1133
10.8KLindell RonnySWEDiscus 2BT1128
11.TANordh JanSWEDiscus 2BT1116
12.ETCousseau ChristopheFRADiscus 2A1095
13.GPLauer Gerd PeterDEULS 8/15m1087
14.LLCook Matthew JohnGBRDiscus 2A1046
15.JBLouda JanCZELS 8/15m1015
16.HALToth RobertHUNDiscus 2A1010
17.FLMotuza VladasLTUDiscus 2A1008
18.IEBAlfers Alfred PaulNLDLS 8/15m993
19.GXMotl LubomirCZEDiscus 2986
20.D9Selen SjaakNLDLS 8/15m964
21.6Jones HowardGBRDiscus 2A949
22.CMHuybreckx DennisBELLS 8/15m892
23.CHLepetic MarkoSVNDiscus 2C/15m888
24.SENielsen RasmusDNKLS 8/15m885
25.PKovacs KrisztianHUNDiscus CS816
26.LKKoivunen TeroFINLS 8/15m800
27.CXTourula IlkkaFINLS 8/15m725
28.CCHynek ThomasAUTDiscus 2B683
29.21Schmelzer BertBELDiscus 2A651
30.LALavazza AlfioITALS 8/15m379
31.19Bruttini AlessandroITALAK 19/15m275

Juhlat ohi

Kiitoksia kaikille kisoja ja blogia seuranneille henkilöille. Kisoista tuli ikimuistoiset ja hienot. Nyt lauantai aamuna on jo osa porukkaa kotimatkalla. Harri matkalla Travemundeen josta sunnuntai aamuyöstä kohti Suomea ja Visa-Matti Bratislavan lentokentällä kohti Liettuan kisoja stewardoimaan.

perjantaina, heinäkuuta 29

Palkintojen jako

Illalla on klo 20:00 alkaen päättäjäiset ja palkintojen jako. Oli hieno tilaisuus kun sain luovuttaa Suomen lipun palkintojenjakotilaisuutta varten. Suomen kansallislaulu on lähetetty kilpailun johtajalle ja lehdistötiedote liiton tiedottajalle joten eiköhän sitä voisi ottaa yhden oluen :D

KULTAA

¨Päivä peruttu kaikilta luokilta!



20m kaksipaikkaisissa tuli kultaa !!!!

Hinaukset

Hinauksien pitäisi alkaa 12:45. Maailmanluokalle annettiin jo B -tehtävä mutta muilla luokilla säilyy A tehtävä. Saas nähdä itään ja etelään on sadelautta. Siis sinne minne tehtävätkin.

Odotellaan tilanteen kehittymistä

13:45
PW5.t hinattiin ja kohtapuolin tulivat kaikki alas (räpsähtivät) Tuuli on yltynyt ja aurinko
kokolailla pilvessä. Muita luokkia ei ole hinattu...

Odotellaan kelin huonontumista :)

Briefing

Briefing on normaalisti klo 10:00 ja gridaus on käynnissä. Näyttää tuo aamuinen sadekin kuivuvan joten varmaan lennetään tänään ja varmaan tulee jännittävä päivä niin täällä paikan päällä kuin "kotikatsomoissakin"  Visa-Matin SPOT pitäisi toimia ja toivotaan että järjestäjienkin seurantalaitteet toimivat.

Kaikille luokille tuli 2h AAT. Hinaukset alkavat 12:45 näillä näkymin. Kovasti ikävän näköinen tuo satava pilvilautta itä-etelä suunnassa.

Annetaan KA:lle kaikki tuki mitä sääntöjen puitteissa on mahdollista nykytilan pitämiseksi. Antilla on mielessä nostaa kokonais-sijoitustaan 11. sijalta vähintään kuudenneksi.

Viimeinen kilpailupäivä

Aamun keli etelään päin
Ennusteita ei ole vielä ehtinyt katsella mutta ulos kun katsoo niin sinistä taivastahan tuolla näkyy. Foreca lupasi eilen kyllä sadetta puolen päivän jälkeen joten nähtäväksi jää.

Jos tuo etelässä oleva (ja kuvassakin yllä näkyvä) sade-alue kulkee pohjoiseen, saattaa se yltää Nitraankin asti

torstaina, heinäkuuta 28

Perjantaita odotellessa

Torstai iltana matalapaineen keskus
Taivaassa reikä torstai-iltana


Odoteutusti päivä peruttiin tänään. Sade tosin tuli hitaammin kuin odotettiin eikä se ollut
niin "heavy" kuin ennustettiin.

Huomenna sitten katsotaan, kuinka käy. Ainakin PW:t mielellään lentäisivät ettei tarvitse jäädä lauantaille lentämään. Mehän taas emme välittäisi enää lentää ollenkaan vaan palkinnot voitaisiin  jakaa näistä tuloksista :)

Tehtävät

Eilinen sadetanssi teki tehtävänsä. Etelästä saapuu "heavy rain". Gridausta ei aamulla ollut ja nyt odotetaan klo 13 asti. Todennäköisesti ei lennetä, korkeintaan maailmanluokka voi kokeilla mutta tuskin sekään.

Briefingissä kilpailun johtaja kyseli, voisiko joku viedä Angela Sheardin pois Italiaan :)

CX tiedosto tallessa

Eihän se ollutkaan Ilkan lento hukassa vaan yhdeltä käännepisteeltä puuttuui fixi käännepisteen sisältä. Kakkosloggerista tuo löytyi sitten eli homma on hanskassa.

Viimeistä edellinen kilpailupäivä

Harri ja Visa-Matti halusivat eilen sadetanssia :) No, katsotaan alkaako kilpailut vasta nyt ensimmäisillä 1000 pisteen päivillä. Mutta hienoa katsoa tällä hetkellä tulosluetteloa:

#CNPilotCountryGliderTotal
1.KAHarri Hirvola - Visa Matti LeinikkiFINArcus1440
2.OMDmitriy Timoshenko - Ilya ErshovRUSDuo Discus1391
3.TViktoras Kukcikaitis - Marius PluscauskasLTULAK 121350
4.DLMichal Lešinger - Daneš GrulaCZEDuo Discus1332

 Onneksi olkoon Harri ja Visa-Matti ! Jatketaan samaan tahtiin.

Järjestäjät ovat jostain syystä hukanneet Ilkan eilisen muistikortin. Vladimir soitteli illalla huolestuneena, onko pilotti yleensä ottaen lentänyt perille. Kyllä Ilkka jätti muistikortin  aivan normaalisti mutta selvitellään minne se on kadonnut. Ilkka toimittaa kakkosloggerista lennon varmuuden vuoksi kuitenkin aamulla.

Hiukan on taas pilvinen aamu mutta ehkä se tuosta kirkastuu taas.

keskiviikkona, heinäkuuta 27

Tulokset

Nythän menee jännäksi. DL joka oli 20 m johdossa meni peltoon ja Visa-Matti ja Harri tulivat läpi. Miten sitten meni Venäjän veljellä OM:lla, jää nähtäväksi. Ja nouseeko joku takaa johtoon ?

Kotia kohti

Useampia 20m koneita on tullut kotia. Kaikki tähän mennessä tulleet ovat päräyttäneet. Kerholuokan koneet käänsivät eteläisen käännepisteen.

Kentälläkin oli hetken pieni sadekuuro

15:55
LK ilmoitti 9 km viimeiselle käännepisteelle.

16:05
LK vaihtaa maalijaksolle ja CX ilmoitti myös että kotia päin ollaan tulossa.
II ja AKI käyvät kovaa keskustelua ja tulossa kotia päin.
KA:sta ei ole kuulunut mitään hetkeen mutta tracking näyttäisi kertovat että viimeiselle ovat menossa.

16:14
AKi kertoi 20 km kentältä ja korkeutta 250 MSL, 0,3 nostossa kuitenkin.

16:24
CX vaihtoi maalin jaksolle ja AKi ilmoitti maaliin 16 km ja kentälle 19 km. II 24 km maaliin

16:30
AKI ja II ilmoitti 16 km. Antilta puuttuu 100 m loppuliusta. KA tulossa kovaa vauhtia kanssa kotiin.

16:35
KA ilmoitti olevansa loppuliussa. Antti ja Jouko taistelevat vielä viimeisiä metrejä.

16:40
II vaihtoi maalijaksolle, Antilla on hiukan tiukkaa päästä maaliin. 5 km eikä ole liukupolulla

16:45
Antti laski peltoon 2,4 km päähän eli tuli maaliin. Tosin alle varmaan alarajan joten sakkoja tulee piste metristä. Maastolaskussa kaikki hyvin muuten.

Reitillä

Kaikki pilotit reitillä. Valitettavasti netti pätkii niin että päivittäminen tänne ontuu pahemman kerran.
Sateita pitkin reittiä

15:27
Ainakin kaksi Arcusta on tullut laskuun. Ovat kummatkin päräyttäneet. Myös putkia on lähtenyt liikkeelle etelää kohti.

Ilmassa

Hinaukset käynnistyi 20 M osalta 13:30 ja kerholuokkakin pääsi samoihin aikoihin ilmaan, Vakion koneita hinataan paraikaa. Sateita alkaa löytyä ympäri kilpailualuetta.

Tehtävät

Noin 120-130 km tehtävät tälle päivälle. Aurinko alkoi paistamaan tuossa ennen kahtatoista ja lämmittää eiliseen tapaan. Tehtävät ovat lähes suoraan kopiot eilisista, kymmenkunta kilometriä pidemmät.

Hinaukset alkavat tehtävälapun mukaan 12:45

HINAUKSIA SIIRRETTY. Toistaiseksi pitäisi alkaa 13:00

Briefing

Joukkueenjohtajien kokouksessa käsiteltiin varapäivän käyttöä. Säännöissähän ei ole mitään mainintaa varapäivästä, ainut merkintä on paikallisessa ohjeessa jossa siinäkin vain maininta, että sellainen on määrätty lauantaille. Tällä hetkellä muilla paitsi maailman luokalla on kolme päivää kasassa.

Lyhykäisyydessään päätettiin että mikäli jollain luokalla on perjantain jälkeen kolme kilpailupäivää, lauantaina yritetään lentää näiden luokkien osalta neljäs päivä EM -mestaruuden saamiseksi. Muuten perjantai on viimeinen kilpailupäivä.


Sää näyttää varsin mielenkiintoiselta. Maailma pyörii ympärillämme eli Nitra on matalapaineen keskuksessa ja ympärillämme on noin 7 kpl matalapaineita. Olemme siis purjelentokilpailussa.
Kentällä on hyvin matalaa höttöspilveä ja tuulen nopeus käytännössä 0 m/s 

Tehtävät luvattiin kuitenkin klo 12 mennessä boxiin, katsotaan jos jokin ikkuna lentämiselle kuitenkin tulisi.

Keskiviikko aamu

Lonely rider(s) @ grid

Kovasti on mielenkiintoinen tilanne kilpailussa.
20 M luokka:
#CNPilotTeamGliderTotal
1.DLMichal Lešinger - Daneš GrulaCZEDuo Discus1286
2.KAHarri Hirvola - Visa Matti LeinikkiFINArcus1281
3.OMDmitriy Timoshenko - Ilya ErshovRUSDuo Discus1236

Kerholuokka:
#CNPilotTeamGliderTotal
1.YChristian LangDEUStd. Libelle1182
2.IFRoman MracekCZEStd. Cirrus1136
2.BITomasz KrokPOLJantar Std.3 Brawo1136
4.MFJozef KožárSVKLS 1F1108
5.MSMario SchupferAUTASW 151023
6.AKIAntti KoskiniemiFINStd. Cirrus994
7.2BTim KuijpersNLDStd. Cirrus993

Briefing on normaalisti klo 10 ja gridaus päättyy 12:45
Kenttä on siinä jossain vajaan 1 km päässä. kovasti on aamusumua

METAR Nitra
http://www.aviatorjoe.net/go/wx/LZNI/

tiistaina, heinäkuuta 26

Kotiin

AKI ja KA ilmoitti loppuliut

Tero käänsi viimeistä edellisen eli Kolarovon etelässä.

16:25
Tero käänsi viimeisen ja puuttuu 300m loppuliusta

16:40
Tero ilmoitti 18 km ja vaihtaa maalijaksolle eli kotiin tulee.

Näin tämä päivä. Jäämme odottelemaan sitten tuloksia.

Reitillä

Jouko ilmoitti kääntäneensä ensimmäisen. Jokunen nosto löytyi matkalta ja pohjat noin 900 metriä

14:50
Jouko ilmoitti olevansa pellossa 34 km ennen toista käännepistettä. Meidän arvio laskupisteelle
suurinpiirtein on Suranystä itään jonkun kilometrin. Kännykkä ei kuulemma toimi.
Tarkka piste on 48N 08.361 18E 13.419 ja laskuaika 14:55
GE:  http://maps.google.fi/maps?q=48+08.361N+18+13.419E&hl=fi&sll=47.903423,18.498199&sspn=0.008199,0.018947&t=h&z=16


15:20
Vakion poijat ovat tulossa ensimmäiselle käännepisteelle. Antti ilmoitti näkevänsä syranyn alueella monta peltoon laskenutta.

15:35
CX ilmoittti olevansa 100 m:n korkeudessa ja menossa peltoon.
Ilkka pellossa osoitteessa 48N10.478  18E16.646 laskuajalla 15:33
GE: http://maps.google.fi/maps?q=48+10.478N+18+16.646E&hl=fi&sll=48.150768,18.191653&sspn=0.00816,0.018947&t=h&z=16

Antti käänsi viimeisen käännepisteen ja ilmoitti päässeensä pilvipohjiin.

15:50
Näyttää järjestäjien seuranta pettäneen. Visa-Matin oma  seuranta sen sijaan toimii ja pojat ovat kääntäneet viimeisen käännepisteen eli kotia päin tulossa.

Tehtävälle

Hinauksia odotellessa
Lisää kuvateksti
Hinaukset alkoivat hiukan myöhässä. PW5 klo 13:00 ja heti siihen perään kerholuokka. 20M luokan hinaukset alkoivat 13:30
20M hinausten alkaessa tilanne kaakkoon










Klo 14:01
Kovin vaikeaa tuntuu olevan. Suuri joukko pitkäsiipisiä on kentän päällä muutamassa sadassa metrissä.

14:11
Näyttää pikku hiljaa nousevan koneet. Ilmeisen hyvää keliä ei kuitenkaan ole koska osa piloteista on vielä kentän jaksolla

Tehtävät

Odotetusti tehtävät ovat lyhyehköt. Itse asiassa ei juurikaan lyhkäsemmät varman voisi olla ?
Keskimäärin 120 km riipumatta luokasta (+- jokunen kilometri)

Pääsevätköhän Wasserkupissa pidempään. Aamu näytti Web -kamerassa ainakin hienolta. Kiitos Tuikun myös joka antaa online raportointia meille :)

Briefing

Säässä tosiaan saattaa tulla pieni aikaväli jossa päästään lentämään. Toivotaan näin. Joukkueenjohtajien kokous koskien varapäivää siirrettiin kun näyttää että keli paranisi loppuviikkoa kohden ja kaikille luokille saataisiin neljä kilpailupäivää.

Tehtävät jaetaan boxiin klo 12 viimeistään ja grid aika päättyy klo 12:15. Näillä näkymin siis hinaukset alkaa edellee nklo 12:30

Kyllä se aurinko sen verran jo paistaa että aurinkolasit piti heittää nokalle :)

Rakoilee, ei rakoile

Tuossa ennen yhdeksää näkyi luoteen puolella sinistä taivasta ja aurinko lämmitti muutenkin pilviverhon läpi. Nyt taas on vähän ummessa.

Hinaukset alkaa klo 12:30, näillä näkymin. Organisaatio tuntuu olevan varin loivassa kunnossa. Liekö ollut eilen jotain juhlaa tms organisaation puolella.

Tiistai aamu

Moneskohan päivä, on mennyt jo sekaisin. Joka tapauksessa kahtena päivänä on lennetty. Se on helppo laskea, ikävä kyllä. Tänään on joukkueenjohtajien kokous siltä varalta että varapäivä joudutaan ottamaan käyttöön. Keskustelua ennenkaikkea siitä, lentääkö kaikki luokat lauantaina vaikka olisi viides kilpailupäivä joillakin luokilla. Nythän on tilanne se että maailmanluokalla on vasta yksi kilapilupäivä ja muilla kaksi.

Joka tapauksessa ei nyt kovin lupaavan näköisträ aamulla täällä. Mutta toivossa on hyvä elää, ehkäpä tuo sumu ja pilviverho tuosta häipyy kun aurinko alkaa lämmittämään.

Tiistai 26.7.2011 ennuste  Nitra
Vaan eipä eipä olisi pitänyt vissiin katsoa ennustetta. Lähes samaa koko kilpailualueelle.

Gridaus lähtee käyntiin joka tapauksessa normaalisti ja käytössä rata 15 Ilma kyllä seisoo paikallaan joten ihan sama kumpaa päätä käyttää, ainakin tällä hetkellä.

maanantaina, heinäkuuta 25

Tiistai toivoa täynnä

Näyttää vähän lupaavammalta huomisen tiistain sääennuste. Ehkäpä tääälläkin  päästään vihdoin lentämään. Wasserkuppenilla sen sijaan oli jännä päivä tänään GP -kilpailussa. Toivotaan että sielläkin sadaan huomenna kilpailupäivä.

Huomisen ennuste olisi noin 1100-1300 pilvipohjia ilman sadetta ja reilu metrisiä nostoja... Parempaa kuin aikoihin. Jos vaikka reilu 100 km:n kolmio tehtäväksi.

Briefing

Ei ole sää täälläkään kovin lämmin kuten pukeutumisesta briefing hallissa näkee...
Säämiehellä ei paljoa uutta kerrottavaa ollut. Tänään sataa ja sitten sataa vähän enemmän.
Briefing klo 10:00
Huomenna saattaa olla pieni ikkuna lentämiselle. Keskiviikkona jo pitäisi olla kelipäivä. Toivon mukaan torstainakin.

Tänään on tutustuminen Nitran linnaan halukkaille. Lähtö klo 12 hangarin edestä mikäli kiinnostusta. Paikalle siis. Ainakin jotain tekemistä tälle päivälle.

Maanantai aamu

Sade ropisee ikkunaan ja kun avasin ikkunan, tuulikin oli melko voimakas. Ennusteiden mukaista säätä siis. Jotkin ennusteet näyttvät jopa todellla surkeaa viikkoa tänne mutta katsotaan nyt päivä kerrallaan. Toivottavasti saadaan euroopan mestarit yleensä otaen julistettua. Kaksi kisapäivää tarvitaan vielä ja kolme maailmanluokassa. Tiukkaa tekee.
Sadetutka klo 7:50 paikallista aikaa

Briefing joka tapauksessa klo 10:00

sunnuntaina, heinäkuuta 24

Päivä peruttu

Kaikki 20M luokan koneet maassa. Tämän jälkeen tuli ilmoitus että päivä peruttu. Pohjat olivat noin 900 m ja jokainen pilvi satoi enemmän tai vähemmän. Tämä oli tänään Harrin kommentti.

Harri ja Visa-Mattihan lentävät vuoropäivinä. Kähden perättäisen kilpailupäivän jälkeen kumpikin on siis päässyt lentämään tehtävän.

Club ja vakion koneitahan ei edes hinattu ilmaan vaan odoteltiin vain kuinka kauan menee että
kaikki 20 metrin luokan koneet ovat räpsähtäneet

Hinaukset

PW5:t hinataan klo 13:00 ja 20M:n hinaukset alkavat klo 13:05. Muiden koneiden hinauksista ei ole ollut vielä puhetta.
Hinaukset alkaa klo 13:00

Klo 13:45
Clubi ja vakion koneet ovat edelleen maassa. 20M lähtölinja aukesi mutta vaikeaa on. Useita 20M koneita on räpsähtänyt ja odotttelevat radalla tilanteen kehittymistä.


Yksi Peeveli meni maastoon ennen lähtöä. Edelleen 20M koneita räpsähtelee. Oheinen keon kuva otettu ihan kännykällä eli matalissa käytiin välillä.

Kawa tuli kaffeelle kuppilaan, taitaa kylläkin olla ainut pilotti joka ei ole koneessa/lähellä konetta...

Tehtävä

Klo 12:00 annettiin tehtävät kaikille luokille. Hinaukset pitäisi alkaa tehtävälapun mukaan klo 12:45
Sää klo 11:50
Päivän tehtävät löytyy oikealla puolella olevasta linkistä. Pituudet 112 - 135 km
20M luokan tehtävälappu
Komiasti startataan taas

Briefing

Briefingissä ei paljon uutta. Tehtävää ei vielä annettu vaan jaetaan mahdollisesti klo 12 aikoihin. Gridausaika loppuu klo 12:30 joten aikaisintaan tuossa yhden maissa alkaa hinaukset.

Lentämään ?

Toiveikkaasti tuli Vladimirilta SMS -viesti jossa kerrottiin että rata 33 käytössä. Lisää Briefingissä. Noinkohan olisi pieni sloti olemassa lentämiselle pitkästä aikaa. Briefing klo 10. Ennuste näyttäisi iltapäivällä tulevan sade mutta katsotaan.

Tankkaus käynnissä


Eilinen kansainvälinen ilta meni hienosti. Avustajat yhdessä muun joukkueen kanssa tarjoilivat pöydän tyhjäksi. Taitaa olla joillakin asiakkailla pää pipi tänä aamuna. Pakastinkylmä Finlandia ja salmiakkikossu kävi kaupaksi. Myös Creame Lakka maistui. Pilotit (ainakin suomalaiset) osasivat kuitenkin lähteä ajoissa nukkumaan.

lauantaina, heinäkuuta 23

GP -kilpailu Saksassa

Grand Prix Final 2011 alkaa tuossa klo 13 tienoilla Saksassa. Täällä Nitran kuppilassa seurataan kisoja mielenkiin´nolla myös. Ja onhan tuolla kolme suomalaistakin pilottia mukana. Jaakkolan Aku, Sorrin Juha ja Terosen Olli

http://sailplane-grandprix-2011.aero/?lang=en

Edit 13:45
Vaan eipä näytä olevan Wasserkuppenissakaan keliä.

Briefing

Tunnollisesti olivat kaikki pilotit briefingissä kuulemassa päivän ohjelmasta.  Vietimme myös hiljaisen hetken Norjan tapahtumien johdosta.

Päivän sää näytti melko normaalilta eli ei keliä paitsi pienen pieni ikkuna on olemassa. Huominenkaan ei juurikaan paremmalta näytä. Varsin suuren taputuksen ja naurun aiheutti päivän tilanteen julkistaminen. Peeweleille ei rmoa suoda :) PW5.han voisi laittaa kahden Smelakin perään kaikki ja lähtölinja aukeasi irrotuksesta. Hinaus 1000 m:iin ja tehtävä 50 km kolmio. Mahtaako riittää korkeus :)
Kaikki eivät saaneet vielä vapaata :)
Päivällä saamme seurata GP kisoja kuppilan isolta näytöltä ja illalla klo 20 on kansainvälinen ilta jossa suomalaisillakin on oma pöytä perinteiseen tapaan.

Odottelua

Aamun kuva
Lauantai aamu pilkisti huoneen ikkunasta aurinkoisena. Noinko olisi ennusteet menneet pieleen ja tulisi vihdoin lentopäivä ?

No, harhaa se olikin. Pohjoisella puoliskolla oli pieni aukko josta aurinko harhauttavasti pääsi antamaan harhauttavan kuvansa päivän säästä. Yläpilvi peittää lähes koko taivaan toistaiseksi.

Briefing ilmoitettiin olevan klo 10 ilman gridausaikaa. Siitä voinee päätellä jotain päivän kulusta. Ilmeisesti klo 14 aikaan tulee sade. Alla eilisen päivän 20 metristen tehtävä. Kuvastaa tilannetta nuo käännepisteiden nimet vapaasti käännettynä:

Startti oli komia, ekalla käännepisteellä mocattiin, toisella selitettiin  :)


Perjantain tehtävä

perjantaina, heinäkuuta 22

Päivä peruttu

Vesisade alkoi ja kaikkien luokkien tehtävät peruttiin. Huomenna uusi päivä.

Hinaukset

Sää klo 12:30

Päivän sää
Hinaukset alkavat klo 13:30 tai sen jälkeen. Tai sitten ei ollenkaan. Riippuen tuleeko sade ennen hinauksien alkua. Kovasti on epävakaata ja keli menee tukkoon kohta kun aurinko alkaa paistamaan.

Tehtävät ovat kerholuokan 113 km :stä 20M luokan 128 km. Huolehdittava on nyt vain että voittaja ei lennä alle ½h jolloin pisteet jää nollaksi luokassa.

Paikallisen meteorologin näkemys päivän säästä.

Huhut kertovat jo että päivä perutaan. Ulkona sataa vettä

Sää paranee

Klo 11:30 etelään
Klo 10:45
Niin se aurinko vain tuli pilviverhon takaa esiin vajaa puoli tuntia sitten. Cumulus pilviä alkoi kertyä välittömästi eteläiselle taivaanpuoliskolla. Ehkäpä tässä jonkinmoinen kilpailupäivä saadaan aikaiseksi

TC palaveri klo 12:30 jossa jaetaan tehtävät. Gridaus on käynnissä ja koneita vedetään märkää nurmikenttää pitkin kohti punnitusta ja omaa lähtöpaikkaa.

KA lähtee lähes viimeisestä rivistä (5/6) luokassaa kuten  LK ja CX (7/8). Kerholuokassa pojat ovat rivillä 14/17.

Hinaukset alkanevat joskun klo 13-14

Perjantai aamu

Huomenta

Kilpailun johtajalta Vladimirilta tuli SMS -viesti jossa ilmoitetaan briefingin alkavan klo 10:00 ja gridaus päättyy klo 12:45
Tilanne nyt vain se että ulkona sataa tihkuvettä tasasen harmaasta katosta eikä tuota lämpöäkään tunnu olevan shortsikeliin asti.
Sadetutka klo 8:30

Ei taida kannattaa laittaa koneita vielä kasaan ennen briefingiä, sateeseen kastumaan.

Toivotaan että järjestäjillä on hyviä ennusteita tälle päivälle.

torstaina, heinäkuuta 21

Zlin Z-23 Honza

Nitrassa on  yksi Honza replica. Kone on lentänyt ahkerasti ja oli myös lentonäytöksessä avajaisissa, niin tänä vuonna kuin EGC2009.

Mika nappasi hienon tunnelmakuvan koneesta






Muutama kuva parin vuoden takaa samasta koneesta:
 
http://www.ideavideo.fi/kuvat/egc2009/Avajaiset/honza_side.jpg

http://www.ideavideo.fi/kuvat/egc2009/Avajaiset/honza_mittarit.jpg

Teknistä dataa:
http://www.akletkov.cz/index.php?txt=technika

Sataa sataa ropisee

Päivän varusteet
Taitaa tuo sade tuossa jatkua loppupäivän. Jotkut pahimmat ennusteet kertovat että seuraava lentopäivä olisi vasta ensi viikolla mutta briefingissä kilpailun johtaja Vladimir Foltin oli optimistisempi ja pyysi varautumaan siihen että jopa huomenna olisi pieni sloti lentämiseen.

Antin onneksi nyt on muutama tymäpäivä. Auton vakuutusasioiden selvittely on vaatinut useampia puheluja kotimaahan ja papereiden kääntämistä slovakian kielestä englannin kielelle. Suomessa vakuutusyhtiö on kuvien perusteella päättänyt että auto menee lunastukseen. Lunastushinta lienee kuitenkin vielä sopimatta. Auto tulee suomeen vakuutusyhtiön laskuun ja toimesta.